Edelliseen viestiin piti vielä lisätä se, että olin Jari Harjun koulutuksessa viikko sitten sunnuntaina. Nyt ymmärrän, mikä ero on harrastelijoiden ja kisaajien toiminnassa. Harjoituksissa oikeasti hiottiin suoritusta vauhdikkaaksi eikä pidetty "ihan hyvä"-linjaa. Jalat olivat kipeänä ja oikeasti ylitin mukavuusrajan omassa tekemisessäni. Tuntui hyvältä. Nellikin piti reenistä kuin hullu puurosta. Olemme "pidätelleet" Nellin menoa kaikki nämä vuodet. Eiköhän se koira osaa jo esteet, joten lisätään sitä vauhtia. Aikalailla palasin tavalliseksi kuolevaiseksi, mitä tulee omaan osaamiseen ja fyysiseen suorituskykyyn. Koiran kisavauhti on niin monen tekijän summa. Heikoin lenkki määrittelee vauhdin. Tietty tyyli pitää olla niin selkärangassa, ettei koiralle jää epäselväksi mitä pitää tehdä. Oma kankea olemukseni pitää saada norjaksi, että mahdollisuuksia kehittymiseen olisi enemmän.

Nyt viikonloppuna en saanut kisoissa itsestäni oikein mitään irti. Yksi nolla kolmesta startista on ihan kohtuullinen, mutta haettavissa olisi ollut 3/3. Ärsyttävintä on se, että vaikka himmailin ja varmistelin niin homma meni metsään. Reeneissä teen juttuja, mutta niiden toteuttaminen kisassa on itselleni äärettömän vaikeaa. Siinä mielessä tässä on pitkä tie vielä kuljettavana.

Takaisin viikonlopun kisoihin. Eka rata = "kankinolla". Kikkailua ja varmistelua. Olin kisan neljäs... palkintopalli jä 0,6 sekunnin päähän. Toinen kisa = katastrofi. Olin ihan ulalla ja mistään ei tullut mitään. Ärsyttävää. Kolmas rata = ihan kiva. Ei ollut ihan sitä mitä teen reeneissä. Toiseksi viimeiselle esteelle valitsin väärän linjan ja Nelli ajautui "ansaan" eli väärälle esteelle. Oma tyhmyys ärsyttää myös :).

Sili otti ekat kisatuntumat sunnuntaina. Tiedossa oli kaksi kisaa. Viisaasti leikkasimme lauantaina Silin kynnet ja onnistuimme yhden etutassun kynnen leikkaamaan liian lyhyeksi. Verta tuli niin pirusti, mutta sunnuntaiksi se näytti tervehtyneen. Arvatkaapa, aukesiko kynsi kesken ekan radan ? No tottamooses. Se taisi aueta alkusuoran keinulla ja Sili pomppasi keinulta pois. Loppurata meni hienosti, vaikka hylsy tulikin kepeiltä. Nina iloitsi keppien alkuosan menosta niin paljon, että kehui yltiöpäisesti ennen keppien loppua. Viimeistä väliä Sili oli jo menossa, mutta palasi takaisin palkintoa odottamaan. Rataohjauksessa kuski ja koira olivat hyviä ja mitään muuta ihmeellistä ei sattunut. Kisasta jäi hyvä maku suuhun.

Toinen startti oli aika huono. Ykkösluokan radaksi oli harvinainen kikkailurata putkiansoineen ja tiukkoine käännöksineen. Silin ja meidän kokemattomuuteemme homma kaatui. Ensiksi eksyin lämmittelyreissulla Soppeenharjun metsiin. Juoksin ajantajun kadottua Silin kanssa täysiä kisapaikalle (kun löysin tutun polun) ja onneksi ehdin juuri ennen rataantutustumisen alkua paikalle. Tyhmänä en siinä odotellessani ottanut harjoitteluesteitä enkä aktivoinut Siliä millään tavalla. Pisteenä i:n päälle Silin kynsi aukesi ilmeisesti kepeillä ja keinulle tultaessa verivana vain jäi laudalle. Älkää hirttäkö. Olemme oikeasti vastuuntuntoisia koiranomistajia, nyt vain kävi näin :( . Nina sai Silin menemään keinun oikeaoppisesti läpi, mutta muuten meno oli aika kiemurtelua. Itse kisapaikalla harmitti vietävästi, mutta videolta katsottuna ei se niin kamalaa ollutkaan. Paitsi se, että tuomari kiinnosti kesken radan enemmän kuin itse suoritus. Hassu veikko tuo Sili.

Kisauran aloitus oli vähän liian aikaisin, ottaen huomioon koiran taidot ja varmuuden itse ohjaamisessa. Omissa kisarutiineissakin on vielä opettelemista. Kokemus oli raskas myös Silille, yllättävän hiljainen se oli loppupäivän.

Nyt jatketaan reenausta ja varsinkin ratareenausta. Lisäksi koitetaan karistaa Silille mahdollisesti tulleet traumat. Varsinkin keinuun pitää kiinnittää huomiota. Silillä on kokemusta ainoastaan Tamskin helikopterikeinusta, joten toivottavasti traumat rajoittuvat vain Ylökk:n keinuun :)

Näillä eväille eteenpäin ja pohjalta on hyvä ponnistaa.