Sili osallistui Valkeakosken Kennelkerhon järjestämään luonnetestiin Valkeakoskella 17.6.2009. Hieman jännitti etukäteen tuo testi, sen verran erikoisia nuo tilanteet luonnetestissä ovat. Sili on kuitenkin tottunut siihen, että saa meiltä ohjeistusta hieman oudommissa tilanteissa, ja luonnetestissähän joutuikin sitten käyttämään omia aivojaan...
Tuloksena testistä +172 pistettä ja hyväksytty. Näin jälkikäteen ajateltuna Sili käyttäytyi testissä juuri niin kuin olettaa saattoikin, eli hieman pehmeästi, mutta kuitenkin pystyi keskittymään olennaiseen koko ajan. Eniten Siliä rassasi kelkka, jonka luokse piti hieman varautuen mennä, ja palautui täysin vasta sitten, kun sain itse kehua sitä (joka kertoo juuri siitä, että se on tottunut saamaan ohjeistusta meiltä kaksijalkaisilta). Sen sijaan kulman takaa tullut haalari sekä vierivä tynnyri eivät enää sitten olleetkaan juuri mitään Silin mielestä (vaikka niitä toki pelästyikin, palautui oikeastaan saman tien). Pimeässä huoneessa Sili oli varmasti hieman epävarma siitä, mitä olisi pitänyt tehdä, ja pari kertaa jouduin sitä kutsumaan. Ilmeisesti Sili oli sitä mieltä, että olisi aivan hyvin voinut myös jäädä kivan tuomarisedän kanssa huoneen ovellekin. Ensimmäiseen ammuntaan se reagoi hieman liikkumalla ("mikähän tuo oli"), mutta toisen otti jo ihan lungisti. Ilmeisesti se, että Sili tykkää katsoa TV:stä action-leffoja ja -sarjoja, joissa ammutaan paljon, on myös osaltaan auttanut :-) Toki ehkä päällimmäisenä jäi mieleen varmasti monille tuttu Silin avoimuus ja ihmisrakkaus, josta myös molemmat tuomarit pääsivät osallisiksi pusujen merkeissä :-)
Tässä tulokset vielä tarkemmin:
- Toimintakyky: +1, kohtuullinen
- Terävyys: +1, pieni ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua
- Puolustushalu: +3, kohtuullinen, hillitty
- Taisteluhalu: +2, kohtuullinen
- Hermorakenne: +1, hieman rauhaton
- Temperamentti: +3, vilkas
- Kovuus: +1, hieman pehmeä
- Luoksepäästävyys, +3, hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin
- Laukauspelottomuus: +++ laukausvarma
On se Sili vaan upea koiruus!