11. helmikuuta 2008

mahalasku ja nousu tuhkasta

En jaksa kerrata menneitä tapahtumia, joten aloitetaan tuoreista tapahtumista. Tänään oli reenit ja meikäläinen käväisi Nellin kanssa pohjalla. Siis todella pohjalla. Ajattelin jo, että tämä oli nyt sitten tässä. Eka harkkarata meni vähän sinnepäin, mutta toinen meni ihan kuralle. Jouduin pitämään jopa tauon ja Nina sai kikkailla Nellin kanssa välillä. Otin lopuksi höntsäilyä, että sain jotain tuntumaa rataan ja se meni vähän sinnepäin. Hittolainen... pitää skarpata. Radat olivat mukavia ja haastavia. Juuri sellaisia, mitä pitäisikin reenata juuri Nellin kanssa. Vauhtia välillä ja taas takaaleikkausta, vaikeampia keppikulmia, jne... Sili/Nina meni ratoja kivemman näköisesti kuin Nelli/Tero -koirakko. Ärsyttää, pienen kannustuksen jälkeen alkoi elämä voittamaan. Viimeistään fiilikset nousi, kun katselimme tallennetun "Homeloukku"-ohjelman Kakkoselta. Jollain menee vielä huonommin.

Nina ja Sili alkaa kerta kerralta paremmin oppimaan toistensa kuvioita. Onhan ne "vaikeat" harjoittelemattomat kuviot vielä hakusessa, mutta ne seikat, joita on harjoiteltu, alkaa sujumaan ihan mukavasti. Kepit menee nykyään vauhdikkaasti. Lähestymiskulmia aletaan seuraavaksi harjoittelemaan. Kova hinku olisi ottaa muutama kisastartti. Pitää katsella sopivia kisoja lähimaastosta.