11. syyskuuta 2007

Piirinmestaruuskisat 2007

Menneenä viikonloppuna oli agilitys Pohjois-Hämeen piirinmestaruuskisat Nokialla. Nellin kanssa osallistuimme kekkereihin. Päivän aikana oli kaksi rataa, agilityrata ja hyppyrata. Ekalta agilityradalta saimme nollan kohtuullisella ohjauksella. Ei mitään sankaritekoja, ihan peruskauraa. Toisella hyppyradalla (joka oli helppo) Nellille tuli kepeillä hama. Nelli jätti kepit kesken (?!!??). Sitä ei ole tapahtunut vuosiin. Videoltakaan ei selvinnyt, teinkö jotain ihmeellistä kepeillä. Ei tekemiseni ole ennenkään häirinnyt kepeillä, mutta kerta se on ensimmäinenkin. Jäi taas se tuplanolla tekemättä. Järjestäjät onnistuivat sössimään kahden radan yhteistuloksen laskennan. Koitin tuloslistoja katsoessa siitä ystävällisesti ilmoittaa toimihenkilölle, mutta sain kylmän vastaanoton. En jaksanut siitä kiukutella, kun kärkikolmikot pysyivät muuttumattomina (ainakin maxeissa). Myöhemmin muutkin sen huomasivat ja jotain pientä sanaharkkaa oli ilmassa. No, se siitä.

Myöhemmin virallisten kisojen jälkeen oli joukkuemestaruuksien vuoro. Kaikki neljä "Tamskin Toivot" -joukkueen jäsentä (Soile & Tinka, Lotta & Ella, Pekka & Minni ja Tero & Nelli) tekivät hyvää jälkeä. Minni ja Ella tekivät vitoset radalta (muurin palikka ja rima). Muille tuli pari nollaa. Kivaa oli ja on se joukkuekisan tunnelma erilainen kuin yksilökisoissa. Itsekin tulee skarpattua enemmän, kun ei tee suoritusta vain omaksi ilokseen/harmikseen. Kerrankin tuli tehtyä rata siten, miten sen olin päättänyt mennä. Vaikka väkisin. Otin muutaman takaaleikkauksen saadakseni Nellin taipumaan nopeammin hyppyjen päältä. Lisää samanlaisia reeneissä, niin Nellikin tottuu niihin eikä vauhti kärsi liikaa. Nyt meni mielestäni todella hyvin. Omaa ajoitusta pitää reenata.

Ransu oli eilen selkärangan ja muiden nivelten kuvauksessa ja löydöt olivat odotettuja isommat. Lannenikamat 6 ja 7 olivat luutuneet melkein yhteen ja 5-6 olivat silloittumassa. Kintereet näyttivät puhtailta. Lisälöydöksiä tuli kaulanikamissa, missä kaulan keskivaihella oli luupiikki. Ransulla on varmasti kipuja ja otimme kipulääkereseptin. Kuvauksen jälkeen Ransu oli aika kärsivän tuntuinen. Ilmeisesti asentoihin kääntely ja erinäiset pistokset vaikuttivat illemmallakin. Tänä aamuna Ransu oli aika herkällä tuulella ja katsotaan nyt mitä jatkossa seuraa. Saamme viettää rauhallista ja stressitöntä elämää Ransun kanssa jatkossa.

5. syyskuuta 2007

välillä taas aurinkoisempaa

Nellin kanssa viimeisteltiin piirinmestaruuskuvioita reeneissä ja tavoitteena kisata viikonloppuna samalla temmolla kuin harjoituksissakin. Ylenmääräinen varmistelu saa jäädä nyt historiaan. Nelli on niin mukava kaveri reeneissä (ja muutenkin).

Ekan ryhmän aluksi Nina otti Silin kanssa pätkän rataa kisanomaisesti ja se meni hyvin. Kontaktit olivat hyviä ja kepit menivät loistavasti vaikka olivat osana rataa. Kanaverkko oli paikallaan ensimmäisten keppien välissä, mutta tällä kertaa Sili ei epäröinyt aloitusta vaan otti nopeasti ja tiukasti ekat keppivälit. Lisäksi teki ne loppuun asti. Sen puolesta ei mitään pysyvää vahinkoa viikonlopun kisoissa tullut. Keinua emme kokeilleet. A-este meni hyvin. Puomilla Sili aavistuksen verran epäröi ylösmenossa, joten puomi ja keinu mennee vielä koiralla sekaisin. Enemmän toistoa vaan niin hyvä tulee.

Nina veti toisenkin ryhmän ja otin Silin kanssa odotteluharjoituksia ensin kauempana agilitykenttää ja luontevasti lähestyen muutaman metrin päähän. Mitään isompia "kohtauksia" ei päässyt sattumaan. Pientä äännähtelyä oli, kun tulimme katselemaan miten muut koirat menee. Radan lähituntumassa touhuttiin kaikenmoista (pääasiassa sivullemenoa ja istu-maahan -kuvioita). Samalla huomasin, että Sili ei maahanmenossaan enää tullut kohti odottamaan, vaan pysyi ihan paikallaan parin metrin päässä. En tiedä johtuiko se siitä, että agilitykenttä oli sen takana ja Sili välillä kurkisteli sinne varmistaakseen että tekeekö siellä kukaan mitään.

Silin juoksua odotellessa. Peräpää kiinnostaa niin Siliä itseään kuin vähän Ransuakin. Iltaruokaa syödessä Sili kävi kesken syönnin tarkastamassa "paikkojansa" keittiön pöydän alla. Katsotaan ja ihmetellään.

3. syyskuuta 2007

Ylöjärvellä kisaamassa / Silin ekat kisat

Edelliseen viestiin piti vielä lisätä se, että olin Jari Harjun koulutuksessa viikko sitten sunnuntaina. Nyt ymmärrän, mikä ero on harrastelijoiden ja kisaajien toiminnassa. Harjoituksissa oikeasti hiottiin suoritusta vauhdikkaaksi eikä pidetty "ihan hyvä"-linjaa. Jalat olivat kipeänä ja oikeasti ylitin mukavuusrajan omassa tekemisessäni. Tuntui hyvältä. Nellikin piti reenistä kuin hullu puurosta. Olemme "pidätelleet" Nellin menoa kaikki nämä vuodet. Eiköhän se koira osaa jo esteet, joten lisätään sitä vauhtia. Aikalailla palasin tavalliseksi kuolevaiseksi, mitä tulee omaan osaamiseen ja fyysiseen suorituskykyyn. Koiran kisavauhti on niin monen tekijän summa. Heikoin lenkki määrittelee vauhdin. Tietty tyyli pitää olla niin selkärangassa, ettei koiralle jää epäselväksi mitä pitää tehdä. Oma kankea olemukseni pitää saada norjaksi, että mahdollisuuksia kehittymiseen olisi enemmän.

Nyt viikonloppuna en saanut kisoissa itsestäni oikein mitään irti. Yksi nolla kolmesta startista on ihan kohtuullinen, mutta haettavissa olisi ollut 3/3. Ärsyttävintä on se, että vaikka himmailin ja varmistelin niin homma meni metsään. Reeneissä teen juttuja, mutta niiden toteuttaminen kisassa on itselleni äärettömän vaikeaa. Siinä mielessä tässä on pitkä tie vielä kuljettavana.

Takaisin viikonlopun kisoihin. Eka rata = "kankinolla". Kikkailua ja varmistelua. Olin kisan neljäs... palkintopalli jä 0,6 sekunnin päähän. Toinen kisa = katastrofi. Olin ihan ulalla ja mistään ei tullut mitään. Ärsyttävää. Kolmas rata = ihan kiva. Ei ollut ihan sitä mitä teen reeneissä. Toiseksi viimeiselle esteelle valitsin väärän linjan ja Nelli ajautui "ansaan" eli väärälle esteelle. Oma tyhmyys ärsyttää myös :).

Sili otti ekat kisatuntumat sunnuntaina. Tiedossa oli kaksi kisaa. Viisaasti leikkasimme lauantaina Silin kynnet ja onnistuimme yhden etutassun kynnen leikkaamaan liian lyhyeksi. Verta tuli niin pirusti, mutta sunnuntaiksi se näytti tervehtyneen. Arvatkaapa, aukesiko kynsi kesken ekan radan ? No tottamooses. Se taisi aueta alkusuoran keinulla ja Sili pomppasi keinulta pois. Loppurata meni hienosti, vaikka hylsy tulikin kepeiltä. Nina iloitsi keppien alkuosan menosta niin paljon, että kehui yltiöpäisesti ennen keppien loppua. Viimeistä väliä Sili oli jo menossa, mutta palasi takaisin palkintoa odottamaan. Rataohjauksessa kuski ja koira olivat hyviä ja mitään muuta ihmeellistä ei sattunut. Kisasta jäi hyvä maku suuhun.

Toinen startti oli aika huono. Ykkösluokan radaksi oli harvinainen kikkailurata putkiansoineen ja tiukkoine käännöksineen. Silin ja meidän kokemattomuuteemme homma kaatui. Ensiksi eksyin lämmittelyreissulla Soppeenharjun metsiin. Juoksin ajantajun kadottua Silin kanssa täysiä kisapaikalle (kun löysin tutun polun) ja onneksi ehdin juuri ennen rataantutustumisen alkua paikalle. Tyhmänä en siinä odotellessani ottanut harjoitteluesteitä enkä aktivoinut Siliä millään tavalla. Pisteenä i:n päälle Silin kynsi aukesi ilmeisesti kepeillä ja keinulle tultaessa verivana vain jäi laudalle. Älkää hirttäkö. Olemme oikeasti vastuuntuntoisia koiranomistajia, nyt vain kävi näin :( . Nina sai Silin menemään keinun oikeaoppisesti läpi, mutta muuten meno oli aika kiemurtelua. Itse kisapaikalla harmitti vietävästi, mutta videolta katsottuna ei se niin kamalaa ollutkaan. Paitsi se, että tuomari kiinnosti kesken radan enemmän kuin itse suoritus. Hassu veikko tuo Sili.

Kisauran aloitus oli vähän liian aikaisin, ottaen huomioon koiran taidot ja varmuuden itse ohjaamisessa. Omissa kisarutiineissakin on vielä opettelemista. Kokemus oli raskas myös Silille, yllättävän hiljainen se oli loppupäivän.

Nyt jatketaan reenausta ja varsinkin ratareenausta. Lisäksi koitetaan karistaa Silille mahdollisesti tulleet traumat. Varsinkin keinuun pitää kiinnittää huomiota. Silillä on kokemusta ainoastaan Tamskin helikopterikeinusta, joten toivottavasti traumat rajoittuvat vain Ylökk:n keinuun :)

Näillä eväille eteenpäin ja pohjalta on hyvä ponnistaa.