19. elokuuta 2007

viikonlopun agia

Nyt on lauantain ja sunnuntain agilitykisat käyty tarpomassa Nellin kanssa läpi ja nollia tuli kaksi. Molemmat hyppyradoilta. Agilityratojen saldona oli vitonen ja hylkäys. Molempien ratojen virheet tulivat kontaktin jälkeisistä esteistä.

Lauantaina A-esteen alastulosta olisi pitänyt kääntyä vähän vinoon hyppyesteelle, mutta Nelli jatkoi matkaansa suoraan ja sain käännettyä koiran vasta kun Nelli oli jo esteen ohittanut ja tapitti meikäläistä hypyn toiselta puolelta. Sain kierrätettyä Nellin takaisin esteen oikealle puolelle ja jatkoimme siitä matkaa maaliin asti.

Sunnuntain hylky tuli taas puomin jälkeiseltä esteeltä. Kun olisi pitänyt jatkaa matkaa suoraan(!) muurille, niin Nelli päätti kääntyä kainaloni alta hyppyesteelle.

Tiedämpähän, mitä seuraavissa reeneissä harjoitellaan :) . Hyppyradat olivat hyviä, varsinkin sunnuntain päättänyt rata oli mukavan tuntuinen. Pari käännöstä meni vähän varmistellessa (rata oli kiemurainen) ja niissä hävisimme hiukan muille. Viides sija taitaa olla pitkästä aikaa paras sijoitus ja seuraavana viikonloppuna jatketaan taas kisarumbaa.

Ransun tilanne on aika stabiili. Silin korvat ovat kunnossa. Keskiviikkona on sitten koirien fysioterapia. Mielenkiinnolla odotan, mitä hänellä on koiristamme sanottavaa.