agilityä urakalla & Silin korva
Parina viikonloppuna olemme olleet Nellin kanssa "nollajahdissa" agilitykisoissa, mutta menestys on ollut kohtuullisen laihaa. Toissaviikonlopun kisoista ei jäänyt käsiin kuin pelkkää manailua ja hampaiden kiristystä, mutta eilen sunnuntaina näytti hieman valoisammalta. Kolmelta radalta saimme kokoon yhden nollan ja pari vitosrataa. Toisen kisan "vitonen" tuli puomin ylösmenolta ,joka on meille harvinaista, joten en koe sitä (ainakaan vielä) ongelmaksi. Toisella radalla vauhti oli edelleen hyvää, mutta osasin sössiä kuviot toiseksiviimeisellä esteellä lahjakkaasti. Jäin suunnitellun reitin aikana Nellin taakse ja pari takaaleikkausta meni suorastaan loistavasti, mutta viimeisellä meikäläisellä loppui taito ja lukituin sen esteen eteen, jonka Nellin olisi ollut tarkoituksena ylittää. Ruoskin itseäni loppuillan tuosta möhläyksestä.
Viimeisestä seitsemästä startista on tullu tulokseksi 1 nolla ja nippu vitosia, joten ei tämä nyt ihan katastrofaalisesti ole mennyt, mutta olisi voinut mennä paremminkin.
Sili taas oli viime viikolla ekaa kertaa sellaisissa agilityharkoissa, missä itse emme olleet kouluttajina - on ihan virkistävää olla vaihteesta pelkästään rivikoulutettavana. Otin Silin kanssa pari ratapätkää, jotka menivät kivasti ja lopuksi otin meidän ongelmatapauksen eli kepit. Eka suoritus meni kepeillä hienosti ja päätin (kerrankin) olla ottamatta toista kertaa, etten pilaa hyvää fiilistä. Viikonloppuna kävimme navetalla erikseen keppejä kikkailemassa ja hyvä tahti jatkui sielläkin. Keskellä rataa olevassa keppisuorituksessa on vielä hiomista, mutta eiköhän se siitä.
Sunnuntaina heräsimme aamulla siihen, että Sili ravisteli päätään jatkuvasti. Tarkistimme korvat ja huomasimme vasemmassa korvassa (Silin näkökulmasta) punoitusta. Näytti siltä, että korvassa olisi hyönteisen purema tai jokin tikku olisi osunut lenkillä korvan sisälle. Aamulla korva vaivasi ja Sili oli aika vaisu. Korvan putsauksen jälkeen Sili normalisoitui ja kaveri oli virkeästi mukana agilitykisareissulla. Päivän aikana korvasta erittyi runsaasti tummaa likaa ja päätimme tänään käydä näyttämässä korvaa lääkärillä.
Lääkärin tuomio oli korvatulehdus ja saimme siihen kortisonikuurin. Toivotaan että korva paranee nopeasti ja ei jatku toistuvana. Silin korvat ovat olleet tähän asti todella puhtaat ja mitään merkkiä vaivasta emme ole aiemmin havainneet. Tämän kuun agilitydebyytti jää todennäköisesti toteutumatta kortisonin varoajan ollessa seitsemän päivää (dopingsäännöt). Harmittaa hiukan.
Ransusta vielä sen verran, että sen tilanne on hieman huolestuttava. Pissavaivat ei ota helpottuakseen pysyvästi. Jotkut päivät menee hyvin ja joinakin päivinä saa käydä 2h välein ulkona helpotusta hakemassa. Pidätysvaikeuksia on ja parina viime päivänä Ransu seuraa ja makailee pelkästään sylissä/jaloissa. Epäilen, että sillä on jotain kipuja. Tänään veimme pissanäytteen tutkittavaksi. Toivotaan, että siellä näkyisi jotain poikkeavia arvoja, että tiedetään missä vaivaa voisi olla. Tähän mennessä veriarvot ovat olleet normaalit ja pissanäytteen Ph oli muistaakseni yli 8. Happamoitamme pissaa syöttämällä säännöllisesti salmiakkia.
vielä lisään, että Sili painoi lääkärin mittalaitteen mukaan 16,9 kg.

0 kommenttia:
Lähetä kommentti
<< Etusivu