Pohjalta on hyvä ponnistaa

Agility is fun.... sanotaan... paitsi silloin, kun ohjaaja unohtaa lajin olemuksen.. Näin kävi minulle Pirkkalan kisoissa eilen. Monien asioiden summa sai minut palaamaan nöyrästi hauskanpidon puolelle. Tässä selitelmää: 1) minua jännitti tavallista enemmän (latautumista?), 2) tuomari painotti etenemään kisassa nopeaan tahtiin, 3) radalle ohjaava kaveri hoputti kisailijoita menemään radalle, 4) en ajatellut -> tästä seurasi se, että menin lähtöpaikalle ja otin suoraan narun Ransun kaulasta pois ja pinkaisin radalle :) ... pääsin viidennelle esteelle kun tuomari ystävällisesti keskeytti menoni ja sanoi että "olet hylätty" - en odottanut tuomarin lähtölupaa !

Voi äiti kun alkoi sapettamaan. Onneksi sain sentään hieman pideltyä sanavarastoni hienoimpia kukkasia sisälläni, mutta ajattelemattomuuttani heitin Ransulle pallon hieman normaalia sutjakkaammin sen harvalukuisen yleisön lähettyvillä, että se saattoi joitakin ärsyttää. Jälkeenpäin se jäi hieman vaivaamaan minua. Onneksi ei käynyt kenellekään pahasti ja selvisin henkisillä vammoilla ja muutamalla "minä lopetan kisaamiseni tähän"-kommentilla.

Aikani manailtua lepopaikallamme omia tekemisiä, niin taas sain pääni järjestykseen ja alkoi huumorin kukkakin pikku hiljaa kukkimaan ajatuksissani.

No joo... lauantain kisat menivät loppua kohden ihan kivasti. Nellillä oli taas vaikeuksia osua puomin kontaktille. Kahdessa kisassa se osui sentään toisessa takajaloillaan alastulokontaktille loikkansa jälkeen. Mitään muita virheitä ei radalla tullut. Ja sillä radalla vauhtikin oli kohdallaan ja kisan 3. sija oli loistava sijoitus.

Ransulla ei tullut kahden kisan aikana yhtään virhettä. Ekan kisan möhläyksieni jälkeen päätin toisessa kisassa ottaa puomin todella varmasti, jos siihen mennessä ei ole tullut yhtään ratavirhettä. Otin Ransun haltuun heti puomin alastulon alkaessa ja kävelimme loppuesteen rauhallisesti. Tuli mahtava kontakti ja loppurata menikin kivasti. Hävisimme videotarkastuksen jälkeen tuossa kohdassa 2-2,5 sekuntia, mutta aika riitti hyvin nollatuloksen saamiseen.

Ransun ja minun ongelmana ollut A:n alastulokontakti sai toivottavasti helpottavan ratkaisun. Kaivelimme vanhat kisavideoinnit esiin ja katsoin miten teimme joskus onnistuneesti hyviä kontakteja. Ja sieltähän se punainen lanka löytyi. Olen jossain vaiheessa muuttanut kontaktin varmistusta (laiskuuttani?), mutta lauantain kisoissa puristin itseni kunnolla alastulolle. Päivän nollaradalla A oli kahteen kertaan ja mitään ongelmia ei tullut. *koputtaa puuta*

Illalla (yöllä) käytiin myös piirinmestaruusjoukkukisa. Kisasimme molemmilla koirilla neljästä tollerista kerätyssä TamSK:a edustavassa "TamSK:n tollot" ryhmittymässä (Kosmo, Nelli, Ressu, Ransu). Olimme viimeinen startannut ryhmä koko päivän aikana ja n. klo 22.20 oli jo aika pimeää. Rata meni kuitenkin kaikilla loistavasti ja sijoituksemme oli Maxi-luokassa kolmas. Kaksi ekaa sijoitusta meni myöskin TamSK:n joukkueille.

Tänään taas uusi päivä ja uudet kujeet. Eilen oli kesäinen lämmin päivä. Tänään näyttäisi näin aamulla, että saamme nauttia sateesta ja kosteasta, mutta kuitenkin lämpöisestä ilmanalasta.

kontakteja ja kontakteja

no niin.... viime kirjoittelusta on aikaa vierähtänyt parin agilitykisan verran ja homma kulminoituu yhteen asiaan: kontaktit, ja niiden olemattomuus.

Nyt kun A:n kontaktit on saatu kuntoon Ransun kanssa, niin ongelmaksi on muodostunut puomin kontakti molempien koirien kanssa. Okei... sanotaan, että kun opetetaan jotain uusiksi niin koira ottaa ensin pari askelta taaksepäin ennenkuin tulosta alkaa tulemaan. Toivottavasti näin. Sitten kun vielä osaisi ottaa kisoissa kontaktit siten kun on harjoitellut, niin tunnelin päässä voisi näkyä valoa.

Jos otan tarinassa viikon verran taaksepäin, niin teksti saattaisi aueta paremmin. Olimme mökillä rentoutumassa ja löysimme vajan perukoilta jotain ikivanhoja keittiokaappien hyllyjä ja vähän suoraa sahatavaraakin. Saimme kuningasajatuksen ja teimme materiaaleista kontaktin alastulon (tai ylösmenon, riippuen näkökulmasta). Tekeleestä tuli aika hieno. Sen verran hi-techiä lisäsimme siihen, että teimme kaksi metrin pätkää ja niiden väliin asensimme saranat => teimme siis kunnon "matkamallin".

Tänä viikonloppuna sitten vihimme esteen käyttöön monien maalauskerrosten kuivumisen jälkeen. Olemme sillä harjoitelleet kontakteja uudestaan samaan tapaan kuin navetallakin ja reeneissä ne menee ihan kivasti, etten sanoisi jopa loistavasti. MUTTA... ne kisat... ehkä kisatilanteessa jostain selkäytimestä tulee se vanha tapa suorittaa esteitä ja ne menee ihan persiilleen. Sekös miestä ottaa pattiin, mutta minkäs teet. Toistoja tarvii ohjaajakin ja toivotaan, että rutiini alkaa löytymään.

Tämän päivän Tampereen kisoissa A meni loistavasti, keinu meni loistavasti, mutta vauhdikkaammassa puomissa meikäläisen nukahdus puomilla vei nollan. Jäin koiran taakse hölköttelemään enkä tehnyt niinkuin harjoituksissa *ottaa pattiin*.

Sama nukahdus tuli viime viikonlopun kisoissa Tampereen Eteläpuistossa. Tein radalla muitakin virheitä, mutta puomilla tein saman virheen *ottaa pattiin*.

Kolmas kerta toden sanoo ?

No joo. Videolta katsottuna olimme tyytyväisiä muihin ratasuorituksiin. Vauhtia on Ransulle ja Nellille tullut mukavasti lisää ja oma säheltäminen on vähentynyt huomattavasti.

Tästä tekstistä taisi tulla aika sillisalaattia, mutta ei tähän aikaan muuta voi vaatiakaan :)