16. helmikuuta 2005

Nellille tunnustusta

Meinasi unohtua merkkaus päiväkirjaan: Viime viikonloppuna Pirkanmaan Noutajakoirayhdistys ry palkitsi Nellin "Vuoden Agilitykoira"-kiertopalkinnolla. Palkintoa varten kerätyt pisteet olivat vuodelta 2004. Palkinto tuli hieman puun takaa, kun Kosmo ei kisaan tänäkään vuonna osallistunut. Antaa muillekin mahdollisuuksia :). Viime vuonna palkinnon voitti Tosca.

15. helmikuuta 2005

Pitkästä aikaa

Näyttää vierähtäneen pieni tovi viimeisestä päiväkirjamerkinnästä. Palaten viime kesän viesteihin sen verran, että nyt alkaa meikäläisen jalat taas toimia. Sairautena on selkärankareuma (ja siihen liittyvät niveltulehdukset) ja se oireilee aika ajoin aika voimakkaasti. Viime vuonna syksyn ja talven kilpailut kävin ihan puhtaasti kipulääkkeiden voimalla ja nyt on sitten päästy niistäkin eroon. Jos ihmettelette jäykkää ja töksähtelevää kiitämistä agilitykentällä, niin se johtuu taudin mukana tuomasta luuston rakenteen muutoksesta. Lääkitys on tälläerää taas takanapäin ja voi taas keskittyä olennaiseen - eli elämään "normaalisti".

Meidän perheessä koiraharrastukset liittyy olennaisesti agilityyn. Tokoa on hieman mietitty varovaisesti (Ransun kanssa), mutta mitään konkreettista ei siihen suuntaan ole vielä tehty. Ja voi olla ettei tehdäkään. Agilityreeneissä on käyty kerran viikossa Valkeakoskella. Nyt kun kisat alkavat pyöritä alati tiuhenevaan tahtiin, niiin sunnuntain reenivuoro ei oikein sovi yhteen sunnuntaina olevien kisojen kanssa. Reenit jää väliin kisaviikonloppuna, mutta toisaalta eipä koirat ainakaan pala loppuun.

Tämän vuoden kisat ovat lähteneet käyntiin ihan mukavasti. Ekasta kisasta jäi käteen 15 virhepistettä ja kokemusta roppakaupalla. Seuraavassa parissa kisassa otettiin järki käteen ja keskityttiin suorittamiseen. Kisavarmuus alkaa olla kohdallaan ja ehkä kisaan valmistautuminenkin on rutiininomaisempaa kuin aikaisemmin.

Eipä tällä kertaa sen kummempia.