6. toukokuuta 2005

Kevättä rinnassa

Kevät tulee ja saisi kohta tulla lämpöasteitakin.

Ransulla tuli agilityssä SM-nollat täyteen. Nyt meillä on osallistumisoikeus kesäkuussa pidettäviin SM-kisoihin ja heinäkuussa pidettäviin MM/PM-karsintoihin. Rehellisesti sanottuna eihän meillä siellä vauhti riitä, mutta pääsee ainakin tutustumaan huippujen suorituksiin.

Jos nyt joku on meidän lönköttelyä käynyt katsomassa, niin ei siinä tarvitse paljon ihmetellä vauhdin hitautta. Olemme siinä mielessä etuoikeutettuja, että pääsimme molempien koiriemme kanssa Janne Madetojan reeniryhmään. Sieltä on jo poimittu hyviä vinkkejä vauhdin lisäämiseen ja ohjauksen tarkentamiseen. Kiitos siitä.

Tänään oli Pirkkahallin takana pari kisaa, joissa tarkoituksena oli kokeilla käytännössä harjoitusoppeja mutta liikkeet eivät tule vielä selkärangasta ja joudun miettimään vielä oman kehoni liikkeitä. Ajoittaisia välähdyksiä koiran nopeuteen sain radalla, mutta seuraavassa paikassa olinkin jo aivan pihalla. Tulee mieleen tennisharjoitukset, joissa hyvän syötön jälkeen jään katsomaan, että "vau... olipas hyvä syöttö", ja siinä vaiheessa syötönpalautus on jo sujahtanut ohitseni.

Nellin taas on viime aikoina alkanut varastelemaan lähdöissä. Tätä ongelmaa on otettu Jannen harkoissa hyvin huomioon, ja lääke on löydetty. Tämän päivän kisoissa päätavoitteena oli saada hyviä startteja ja niitä sitten saatiinkin. Radalla tuli pikkuvirheitä, mutta parempaan suuntaan ollaan menossa.

Parin viikon päästä on Ylöjärvellä kolme kisaa, joten siellä sitten taas uudet toilailut nähtävissä.